Kauan kaivattu “Jumalallinen liturgia” -kirja on ilmestynyt myyntiin 1.12.2011 tiedottaa Suomen ortodoksisen kirkon kirkkomusiikin toimittaja, dir.cant. Juhani Matsi.
”Uusi Jumalallisen liturgian nuottijulkaisu ilmestyy hyvin toisenlaiseen maailmaan kuin edeltäjänsä vuoden 1954 nuottiliturgia. Suomen ortodoksinen kirkko on puolen vuosisadan aikana noussut sodan tuhoista, ja jälleenrakennuskautta on seurannut kirkkokunnan tasainen vaurastuminen.
Ortodoksisuudesta on tullut luonnollinen osa suomalaista uskonperinnettä. Aineellisen vaurastumisen vastapainona kirkon sisällä etsitään yhä aktiivisemmin hengellisen voimistumisen teitä. 2010-luvulla ortodoksisuus on Suomessa parhaimmillaan tiedostavaa, monikulttuurista ja aktiivista elämää universaalin ortodoksisen kirkon osana,” Maria Takala-Roszczenko kirjoittaa kirjan esipuheessa.
Kirjan rakenne noudattelee pääosin vuoden 1954 liturgiajulkaisua, jossa sävelmistöosaa täydentää kirkkovuoden vaihtuva tekstistö. Sunnuntain kahdeksansävelmistön tekstien lisäksi kirkkovuoden kiertoa seurataan Minean, Triodionin, Pentekostarionin ja yleisten muistopäivien myötä. Uutena osana mukaan on lisätty ohjeisto, Typikon, joka opastaa kirkkomuusikoita liturgian sisällön monipuolisempaan tuntemiseen.
“Käsillä oleva teos on tarkoitettu kaikille lukijoille, kuoroille, kanttoreille ja laulajille sopivaksi. Kirjan valmistelu kesti yhteensä viisi vuotta. Tästä johtuen kirjasta ei tullut tekijänsä näköistä. Kirja on mielestäni kirkkomme näköinen”, Juhani Matsi sanoo. Jumalallinen liturgia on peruskirja joka kaikkien täytyy omistaa. Siitä täytyy opetella laulamaan. Hän joka laulaa kirkkolauluja rukoilee ikään kuin kahdesti.
Hinta seurakunnille ja kuoroille 25 €
Teos tulee myyntiin 1.12.2011 mm. Tuohus -liikkeeseen Liisankadulle.
Julkaisija: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto (OKJ)
Toimittaja: Juhani Matsi
Taittaja: Timo Leskelä (nuottiosuus), Marko Mäkinen (tekstiosuus)
Nuottigrafiikka: Juhani Matsi
Kielenhuolto: Elina Pyöli ja Mirja Vänskä
Sivumäärä: 380
Sidos: Kovakantinen sidottu
Ortodoksi.net/JM/16.11.2011
Sivu päivitetty 15.12.2011, 09:31





